Toukokuu 2012 - Kodin saaneet koirat :)

[Takaisin]
506. Maxa
(Päiväys ad: 09.02.2012)
Arvioitu syntymäaika: 07.2009
Säkäkorkeus: cm
Paino: 25 kg

Rokotettu, sirutettu, sterilisoitu.

Maxa harhaili pentuna paikallisen tehtaan alueella. Asui laittomien siirtolaistyöntekijöiden kanssa yhdessä tehtaan verstaista todella pienellä ruualla, lähes nälässä. Siellä kesällä 2010 hän synnytti pennut. 16.09.2010 hänet vietiin pentueineen kodinomaiselle tarhalle, jossa hän tälläkin hetkellä asuu. Tarhalla on aidoitettu alue, jonka sisällä talo sijaitsee. Siellä asuu 12 koiraa ja kissa. Maxa, neljä muuta koiraa ja kissa asuvat talossa. Osa koirista asuu lämmitetyllä, suljetulla terassilla. Loput koirat asuvat lämmitetyissä ulkorakennuksissa. Maxa tulee toimeen kaikkien koirien kanssa. Hyvin ottaa vastaan myös uusia tuttavuuksia. Osaa myös puolustaa itseään, jos joku kiusaa. Nukkuu kissan kanssa ja pesee sen korvia.

Ihmisiä kohtaan käyttäytyy ystävällisesti. Kellahtaa selälleen, jotta mahaa rapsutettaisiin. Tarhan vierailijoita katsoo toivossa, josko joku hänet ottaisi mukaansa, erityisesti naisia. Antaa toisten koirien syödä omasta kupistaan. Lapsien kanssa ei ole ollut tekemisissä. Ei tiedetä suhtautumista heitä kohtaan. On jäänyt yksin autoon. Istui rauhallisesti, ei juossut autossa, ei haukkunut, eikä järsinyt mitään.

Ulkoilessa leikkii leluilla ja toisten koirien kanssa. Kun kutsutaan, tulee heti paikalle. Kulkee hihnassa, mutta ei täydellisesti. Ohikulkeviin ihmisiin suhtautuu ystävällisesti. Tarhalla ei ole paljon aikaa antaa jokaiselle koiralle erikseen ulkoilessa. Suurimman osan ajasta koirat ulkoilevat siihen varatulla alueella vapaana. Tarhalla olon aikana ei ole sairastanut, eikä ole loukannut itseään.

Forum: http://stray-petersburg.forum2x2.ru/t289-topic

T: +7-(950)-035-57-89 Stray-petersburg@yandex.ru

504. Asja
(Päiväys ad: 05.02.2012)
Arvioitu syntymäaika: 01.03.2010
Säkäkorkeus: 55 cm
Paino: 20 kg

Rokotettu, sirutettu, steriloitu.

Asja on sosiaalinen, aktiivinen ja touhuamisesta pitävä nuori tyttö. Hänet löydettiin ulkoa puolentoista - kaksikuisten pentujen kanssa. Hän asui kolmen kuukauden ajan, sen mitä imetti pentuja, talossa, josta oli vapaa pääsy ulos aidoitetulle alueelle. Pennuille löydettiin omat kodit. Joulukuun alusta Asja on asunut kerrostaloasunnossa kolmannessa kerroksessa ilman hissiä. Kulkee hyvin rappusia niin ylös kuin alas. Pelkää hieman astua ovesta sisälle asuntoon. Siellä asuu lapsia (7 - ja 8 - vuotiaita) ja koiria. Niin narttuja kuin uroksia.

Asunnossa asuu myös vanha kissa, joka tykkää makoilla pesukoneen päällä. Asja yritti tökkiä aluksi kuonollaan kissaa ja haukkua sille, mutta sitten kissa antoi sille tassusta ja sijaisäiti on torunut Asjaa kissan kiusaamisesta. Sen jälkeen on antanut kissan olla. Nyt kun kissa kävelee asunnossa Asja saattaa herätä siihen ja hypätä ylös, istahtaa ja tarkkailee, mutta ei enää mene kissan lähelle. Kun sijaisäiti lähtee asioille, niin kissa suljetaan erilliseen huoneeseen. Lasten kanssa käyttäytyy rauhallisesti. Yksin ilman muita koiria häntä ei ole jätetty asuntoon. Toisten koirien kanssa ollessa, mutta ilman ihmisiä ei hauku, eikä ulvo.

Tykkää leluista joita voi pitää tassujen välissä ja järsiä, sekä ääntä pitävistä leluista. Syö luita, maistelee niitä ja nautiskelee niistä koko päivän. Ei järsi kenkiä, tuolien jalkoja eikä muita huonekaluja. Asja saattaa tehdä pienen lätäkön, kun pantaa laitetaan päälle ulos lähtiessä tai jos äkkiseltään nostaa kättä. Käy ulkona klo 8.30 aamulla ja 18.30 illalla. Tuon välisen ajan pidättää. Viikonloppuisin, jos sijaisäiti nukkuu myöhempään kuin puoli yhdeksään, niin tekee lätäkön pantaa laittaessa. Sen vuoksi Asjan kanssa pitää käydä säännöllisesti lenkillä.

Ulkona vetää kaikkien ihmisten luokse heiluttaen häntäänsä. Ohitustilanteessa haluaa leikkiä toisen koiran kanssa. Leikkii muiden koirien kanssa leluilla, juoksuleikkejä, kepillä (ei tuo takaisin) ja kaikenlaisia aktiivisia leikkejä. Touhottaa hihnassa, vetää. Lenkillä käydään käyttäen flexiä. Sijaisäiti opettaa Asjaa tulemaan flexissä luokseen juustoa käyttäen. Alkaa tulemaan lähelle, mutta n. metrin puolentoista päässä alkaa pelkäämään ja mennä kokoon. Vapaana juoksee ja hyppii ympärillä, muttei tule luokse. Sijaisäiti sanoo kovalla ja käskevällä äänellä "stojat" (suom. pysähdy) ja Asja tulee luokse, antaa kytkeä itsensä hihnaan. Opetamme tätä lisää.

Asja syö Royal Caninin - ruokaa 500g päivässä. Syö toistaiseksi vielä ahneesti ja nopeasti. Syö myös enemmän, jos antaa, mutta ruoka tulee silloin suoraan läpi. Opetamme Asjalle koko ajan lisää asumisesta perheessä. Hänellä on kaikki mahdollisuudet tulla hyväksi kotikoiraksi kaiken sen jälkeen mitä hän on joutunut kestämään kulkukoirana.

Forum: http://stray-petersburg.forum2x2.ru/t281-topic

T: +7-(950)-035-57-89 Stray-petersburg@yandex.ru

501. Erika
(Päiväys ad: 05.02.2012)
Arvioitu syntymäaika: 07.09.2011
Säkäkorkeus: 43 cm
Paino: 12,5 kg

Rokotettu, sirutettu.

Erika on aktiivinen, asustaa kerrostaloasunnossa aikuisen koiran kanssa. On tekemisissä joka päivä erilaisten koirien kanssa. Käyttäytyy niitä ja kissoja kohtaan ystävällisesti. Vieraita koiria kohtaan on epävarma aluksi, mutta kiinnostunut. Haistelee, mutta pelkää hiukan. Tuttujen kanssa alkaa heti leikkimään. Tykkää eniten juoksuleikeistä ja leikkipuremisesta. Käyttäytyy ystävällisesti kaikkia ihmisiä kohtaan, vieraita kohtaan on varovainen, mutta ystävällinen. On sisäsiisti, käy ulkona neljä kertaa päivässä.

Erika oli kulkukoirana kaksi tai kolmekuukautiseksi asti. Etsi itse ruokaa, vieläkin yrittää saada suuhunsa kaikenlaista ja syödä sen. Pienet esineet, rätit, muovailuvaha ja muovipussit pitää pitää Erikan ulottumattomissa, koska saattaa nielaista ne. Ei järsi huonekaluja eikä kenkiä. Ei naarmuta lattiaa. Omia nappulasäkkejä ei revi. Jäädessään kotiin muiden eläinten kanssa leikkii tai nukkuu. Jos jää täysin yksin, haukkuu 5-10 minuuttia, jonka jälkeen nukkuu. Tietää oman paikkansa ja nukkuu siellä, mutta jos pyytää sohvalle, ei kieltäyty kunniasta. Ulkoilee vain hihnassa, koska yrittää saada suuhunsa kaiken tielleen tulevan. Ymmärtää venäjäksi komennon irti/ei.

Hihnassa tulee luokse kutsuessa nimeltä, ilman hihnaa ei tule. Pelkää vähän kovia ääniä, suuria ihmismassoja, erityisesti ääntä pitäviä. Hinassa on rauhallinen, ilman sitä juoksee kotiin. Muistaa nopeasti missä on koti ja lähtee säikähtäessään vain sinne.

Tykkää palloista, kumisista kepeistä ja kaikesta mitä voi järsiä. Tyttö on terve. Syö tarvittavia vitamiineja korvatakseen aikaisempaa epävarmaa ruuansaantia.

Forum: http://stray-petersburg.forum2x2.ru/t291-topic

T: +7-(950)-035-57-89 Stray-petersburg@yandex.ru

497-2. Kara-F
(Päiväys ad: 05.02.2012)
Arvioitu syntymäaika: 07.2011
Säkäkorkeus: 37 cm
Paino: 10 kg

Hada sisko asuu koiratarhassa.

Rokotettu ja sirutettu.

09-2011 Kara ja muut pennut löydettiin ulkoa ja laitettiin koiratarhaan.
Kara on luonteeltaan onnellinen, tulee ihmisen nähtyään heti tutustumaan. Hada on sosiaalinen, ei pelkää ihmisiä.
Kara ei aristele koiria vaan on heti leikkiin valmis. Ihmisen lähdettyä pois Karan luota on vähän murheellinen kun joutuu katsomaan loittonevaa selkää.
Syö muroja ja puuroja.
Kara on terve tyttö joka etsii kotia olemukselleen.


Hada asuu valokuvassa ilmenevässä olosuhteissa.

Forum: http://stray-petersburg.forum2x2.ru/t320-topic

Video: http://youtu.be/nm7NNGmrDvA

T: +7-(950)-035-57-89 Stray-petersburg@yandex.ru

414-2. Dašenka
(Päiväys ad: 24.08.2011)
Arvioitu syntymäaika: 25.12.2010
Säkäkorkeus: 55 cm
Paino: kg

Steriloitu, rokotettu.
Dašenka/Daša on asunut sijaisperheessä maaliskuusta 2011 asti. Perheessä asuu myös kissoja ja koira, sekä Dašan sisko Maša (Mašenka).
Daša on kiltti mutta vähän itkuherkkä. Se istuu mielellään ihmistä vasten painautuneena ja kuuntelee mitä sille puhutaan, sekä kertoo itse kaikenlaista mielenkiintoista.
Kesällä Daša asui perheen kanssa mökillä, jossa sillä oli kulku talosta pihalle Daša on opetettu lenkkeilemään, se kulkee erinomaisesti hihnassa. Daša pitää lapsista ja tulee kissojenkin kanssa toimeen, se leikkii kissojen kanssa.
Daša otettiin jo uuteen kotiin, mutta perhe petti järjestön ja laittoi Dašan ketjuun. Siksi Daša haettiin takaisin. Nyt Daša siis asuu siskonsa Mašan kanssa sijaisperheessä.

Forum: http://stray-petersburg.forum2x2.ru/t64-topic

Photos: http://fotki.yandex.ru/users/laitiona/album/162422/?p=3

Video: http://www.youtube.com/watch?v=G2cJL6fLSLA

02.2012:

Video: http://www.youtube.com/watch?v=4H4hjQ60Kdw&feature=youtu.be

T: +7-(950)-035-57-89 Stray-petersburg@yandex.ru

276. Ezchka - Di
(Päiväys ad: 12.06.2010)
Arvioitu syntymäaika: kesällä 2007
Säkäkorkeus: 45 cm

Syntyi kesällä 2007, säkäkorkeus 45 cm ja paino 16 kg, leikattu.
Tyttö löytyi roskiksesta 1,5 kuukauden vanhana.
Asuu löyttöeläinkodissä aidatulla alueella.
Pelkää tuntemattomia ihmisiä, jos pelkää joittain se menee maahan, mutta ei lähtee karkuun.
Tuttujen kanssa on aktiivinen, iloinen ja lempeä tyttö.

T: +7-(950)-035-57-89 Stray-petersburg@yandex.ru

456. Clooney
(Päiväys ad: 19.11.2011)
id N456
Arvioitu syntymäaika: 2003
Säkäkorkeus: 50 cm
Paino: 20 kg
Pietarissa

Ikä - 8 vuotta. Korkeus - 50 cm. Paino - 20 kg. Rokotettu 03.09.11. Sirutettu - 643094100084210.

Clooney öydettiin makaamassa liikkumattomana kadulla. Hän oli kuin pallo,musta turkis, likainen ja kirppuja turkissa.Aktivistit(naiset) veivät hänet kodittomien eläimien klinikalle. Leikkaamisen ja tutkimusten yhteydessä lääkärit havaitsivat syvät puremajäljet niskassa.

Arvet niskassa jäivät vaikka Clooney toipui hyvin.. Clooney on nyt terve,mutta on edelleen sairaalassa, koska entisiä omistajia ei löydetty. Pojalla ei ole paikkaa minne mennä.
Clooney erittäin ystävällinen, utelias, ei hauku, kävelee hihnassa hyvin.
Ei ole agresiven muille koirille.
Katsokaa tämä poika: ehkä Clooney on juuri se koira joka haluatte ottaa luokseen?

Forum: http://stray-petersburg.forum2x2.ru/t178-topic

T: +7-(950)-035-57-89 Stray-petersburg@yandex.ru

418. Ruža
(Päiväys ad: 29.08.2011)
Arvioitu syntymäaika: 25.06.2010
Säkäkorkeus: 50 cm
Paino: 15 kg

Rokotettu, mikrosirutettu, sterilisoitu.

Rusha loydettiin talvella pihalta Pietarista, sen ollessa viela pentu. Rushan edellisia omistajia ei onnistuttu loytamaan, joten sille alettiin etsia uutta kotia.

Talla hetkella Rusha asuu kasiossa. Talo on monikerroksinen hissilla.

Saa kulkea vapaasti asunnossa. Keittion ovi suljetaan yleensa, koska Rusha saattaa alkaa etsia syotavaa itselleen tonkien paikkoja.

Asunnossa asuu myos muita poika ja tytto koiria.

Kesalla Rusha asusti talossa, missa oli myos muita koiria, kissoja ja pieni lapsi.

Ruska ei aiheuta konflikteja, se on alistuva, ei ollenkaan agressiivinen eika yrita dominoida. Jos vastaan tuleva koira alkaa haukkua, Rusha yleensa vain poistuu paikalta eika huomioi toista koiraa.

Ulkoilessa kaikki koirat ovat Rushalle leikkikavereita, se usein aloittaa jahtaus leikit ja hyppely leikit toisten koirien kanssa.

Rusha rakastaa aktiivisia lenkkeja ulkona.

Perheessa alistuu kahdelle vanhimalle koiralle, mutta nuorimman kanssa leikkii usein mielellaan.

Ei ole agressiivinen kotikissoja kohtaan. Usein yrittaa leikkia niiden kanssa, jolloin ne vain poistuvat huoneesta, jolloin Rusha jattaa ne rauhaan.

Ulkona se jahtaa kissoja ja saikayttelee puluja. Se ei koskaan ohita pulu parvea ilman etta se ensin saikayttaa ne.

kohtelee nais puolisia ja miespuolisia samalla tavalla. Tervehtii iloisesti vieraita, rakastaa kaikkia jolla on jotain hyvaa naposteltavaa annettavana, antaa suukkoja mielellaan kiitokseksi. Rakastaa leikkia lasten kanssa, viettaa muutenkin milellaan aikaa lapsien kanssa, ei yrita purra tai mitaan.

Yksin jaadessa kotiin, ei kayttaydy huonosti, ei hauku tai ulvo.

Rusha kulkee mainiosti hinassa ulkona, ei veda, mutta saattaa sannata muiden koirien ja pulujen peraan. Ei kiinnita pahemmin huomiota ohikulkijoihin, jos saa huomiota ihmisilta yleensa vain ohittaa heidat sivusta haistellen samalla.

Ulkoilee ilman hihnaa hyvin, tulee luokse nimen kuullessa tai komennolla "tanne" (venajaksi ko mne) ennen komentoa taytyy taputtaa kadella reiteen.

Ei pelkaa autoja, mutta ei myoskaan nae niissa mitaan vaaraa, joten saattaa leikin aikana juosta tielle tajuamatta. Rakastaa pyoria ruohossa, syo myos ruohoa, ja hyppii ruohikossa kuin varsa/ vuohi.

Ei ole koskaan loukkaantunut.

Rusha on totutettu kaksi kertaa paivassa ulkoiluun - aamuin ja illoin.

Matkustaa autossa ilman ongelmia, kiipeaa itse auton takakonttiin tai taka penkille, saattaa kuitenkin joskus tulla pahoinvoivaksi (huomaa kun alkaa sylkea valumaan suusta) .

Rusha ei ole koskaan sairastanut mitaan.

Syo kuivaruokaa.

Taysin terve.

Forum: http://stray-petersburg.forum2x2.ru/t75-topic

Video: http://www.youtube.com/watch?v=Rgd4m8JMyQA&feature=youtu.be

T: +7-(950)-035-57-89 Stray-petersburg@yandex.ru

399. Taika - Vera
(Päiväys ad: 06.07.2011)
Arvioitu syntymäaika: 03.2010
Säkäkorkeus: 65 cm
Paino: 25 kg

Steriloitu, sirutettu, rokotettu.
Taika löytyi kadulta, eikä sen entisiä omistajia onnistuttu löytämään. Nyt Taika asuu sijaiskodissa, jossa on myös toinen koira ja kaksi kissaa. Se tulee hyvin toimeen toisten eläinten kanssa ja suhtautuu niihin hyväntahtoisesti. Se on kaikkia ihmisiä kohtaan lempeä ja ystävällinen sukupuolesta riippumatta. Sijaiskodissa ei ole lapsia, mutta ulkona Taika leikkii lasten kanssa ja hakeutuu pusuttelemaan heitä.
Taikaa ei ole jätetty yksin kotiin, ainoastaan muiden eläinten kanssa. Ensimmäisellä kerralla se yritti vinkua kun sijaisisäntäperhe lähti asunnosta, mutta tottui nopeasti.
Taika kulkee hyvin niin hihnassa kuin ilman hihnaakin. Sitä ei kannata päästää irti lähellä tietä, sillä se ei pelkää autoja ollenkaan vaan saattaa juosta tielle. Taika tulee kutsuttaessa heti luokse, se on erittäin kuuliainen ja oppivainen. Sitä on helppo kouluttaa ja se muistaa ja tietää paljon käskyjä. Lenkillä se yrittää leikkiä muiden koirien kanssa, kotona se leikkii luilla.

: http://stray-petersburg.forum2x2.ru/t32-topic

T: +7-(950)-035-57-89 Stray-petersburg@yandex.ru

462. Alice
(Päiväys ad: 25.11.2011)
id N462
Arvioitu syntymäaika: 07.2011
Säkäkorkeus: cm
Paino: kg
Pietarissa

Nyt Alice asuu kaupungissa asunnossa, kahden kissan kanssa, yrittää leikkiä heidän kanssaan,mutta kissat eivät pidä siitä, ei aggressiivisuutta, vain kiinnostusta ja uteliaisuutta.
Pitää kovasti ihmisten kanssa leikkimisestä. Asuu 12-vuotiaan tytön kanssa, Suhde lapseen on erittäin hyvä. Rakastaa myös juoksemisesta.
Syö kuivaruokaa,rakastaa syödä makeita omenoita ja viinirypäleitä.
Kun kaikki on kotona silloin leikkii. Kun muut ovat poissa,Alisa odottaa kiltisti ja kärsivällisesti. Kulkee hihnassa. Ulkona on kiinnostunut lähinnä miehistä. Hän rakastaa leikkiä koirien kanssa ja jahtaa palloa.
Ei ongelmia terveydessä. Täysin terve nuori koira.

Forum: http://stray-petersburg.forum2x2.ru/t173-topic

T: +7-(950)-035-57-89 Stray-petersburg@yandex.ru

467. Molli
(Päiväys ad: 07.12.2011)
id N467
Arvioitu syntymäaika: 06.2011
Säkäkorkeus: 45 cm
Paino: 13-15 kg
Pietarissa

Molli on oikein ihmisläheinen pentu.Molli ja hänen sisko asustelevat Pietarin ulkopuolella. Koti jonka läheisyydessä siskokset asuu, on aidattu ja aitauksen sisällä on koppi jossa siskokset asustelevat. Pennut löydettiin ulkoa kuljeksimasta. Siskokset kasvavat ehkä noin 55 cm korkeaksi. Molli on ollut siskonsa kanssa aina vapaana aitauksen sisäpuolella.
Molli haluaa olla aina ihmisten luona, pitää oikein jos otetaan syliin ja paijataan.Molli on luonteeltaan lempeä, agressivisuus on hänelle tuntematonta.
Molli syö muroja ja kotiruokaa.

Forum: http://stray-petersburg.forum2x2.ru/t146-topic

T: +7-(950)-035-57-89 Stray-petersburg@yandex.ru

480. John
(Päiväys ad: 14.12.2011)
Arvioitu syntymäaika: 15.07.2011
Säkäkorkeus: 48 cm
Paino: 14 kg

Mikrosirutettu. Rokotettu.

Pentu löytyi Obvodný Canalista Pietarissa, makasi ruohikkoon käpertyneenä, kärsien vilunväristyksistä, siis kurjuudesta. Pennun käytöksestä voi päätellä hänellä olleen aikaisemmin koti. Pentu käyttäytyi pelottomasti ja ystävällisesti ihmisiä kohtaan.
Rokotuksen jälkeen asui karanteeni ajan kerrostalossa kotihoidossa. John pentu meni tottuneesti ulos 5 kertaa päivässä ja oppi heti melkein sisäsiistiksi. Nyt John on omakotitalossa.
Leikit luonnistuu kaikkien koirien kanssa, John pitää leikeistä, ja ei pelkää koiria. John on myös lempeä luonteeltaan. Linnut myös kiinnostaa ja yrittää tavoitella niitä kiinni. Kissoille ei riitä huomiota, suhtautuu niihin välinpitämättömästi.
John pitää ihmisistä, haluaa leikkiä, ja tulla huomatuksi ihmisten parissa. John pitää paljon lapsista voi nostaa tassut ruumista vasten.
Parhaillaan on käynnissä maitohampaiden lähtö ja pureskelun tarve on suuri, hoitaja onkin tarkkana ettei unohda lattialle mitään tarve esineitä.
Kulkee hihnassa. Ulkona pelkää isoja esineitä, kuten roskalaatikoita, mustia roskapusseja, reagoi haukkumalla niitä.
John on terve.
Jonh on luonteeltaan oppiva ja on viitteitä luonteeltaan olevan opetettavissa enemmältäkin. John ei ole sohvaperuna.

Forum: http://stray-petersburg.forum2x2.ru/t220-topic

Photos: http://fotki.yandex.ru/users/yulya-yupi/album/136033/?p=0

T: +7-(950)-035-57-89 Stray-petersburg@yandex.ru

469. Miraž
(Päiväys ad: 09.12.2011)
Arvioitu syntymäaika: 20.10.2007
Säkäkorkeus: 50 cm
Paino: 21 kg

On syntynyt 20.10.2007.
Nyt Miražin korkeus on 50 sm ja paino noin 21 kg.
Haketus rokotukset ja sterilointi suoritetaan Aiven Fillmorin klinikassa 20.10.2011.
Sirun numero on 643094100118903 RUS.
Raivotauti-rokote on RABIKAN 1.
Miraž on löytänyt hylätystä autotallista.
Keväästä 2011v Miraž asuu asunnossa muiden kissojen, koirien ja frettien kanssa. Miraž käyttäytyy muiden eläimien kanssa täsmälleen, ei leikki ja ei osoita aggressiivisuutta ja pidettävä erillään. Syöntjen ajassa voi suojella kulhonsa joskus yrittää ottaa erityisen maukasta ruokaa muista koirista.
On oikein hyvä ruokahalu.
Välinpitämätön vieraita, ei ole lasten seurustelusta.
Pitää kun kiiinniitetään huomiota häneen.
Asunnossa pitää kavellä emännän jalanjäljissä ja pyytää että häntä hyväillään.
Yksin käyttäytyy hyvin: ei haukku, ei pureskelua, ei paskaa.
Miraž on rauhallinen ja tasapainoinen koira, pelkää oikein kovaa ääntä ja pölynimuria (hiustenkuivaajaa).
Kävelee hihnassa, ei vedä hihna ja ohittaa ohikulkijoita.
Ei tottele ilman hihnaa.
Muiden koirien kanssa ei leikki mutta on rauhallinen.
Miraž on terveellistä, oli murtunut sormi oikeaan takakäpälään.
29.11.2011 on rokotettu nobivac DHPPi, nobivac Lepto Vetservisin klinikassa.
Vakavasti, ota kuva Miražille on lähes mahdotonta.
Lokakuussa 2011 Miražin valokuva voitti valokuvakilpailu varten hauskin eläimellinen kuono.
Hänen kuono on jatkuvasti säteilee positiivista energiaa, jota hän mielellään osakkeita koko hänen seurueensa.

Forum: http://stray-petersburg.forum2x2.ru/t201-topic

T: +7-(950)-035-57-89 Stray-petersburg@yandex.ru

288. Michel
(Päiväys ad: 01.08.2010)
Arvioitu syntymäaika: 25.12.2009
Säkäkorkeus: 50 cm

Syntymäaika 25.12.2009.
Säkä 50 cm, paino 18 kg, rokotettu 25.12.2009.
Rakennusmiehet löysivät Michel pentuna työmaalla. Ilmeisesti joku vai jätti pentu sinne.
Nyt poika asuu hoidossa omakotitalossa, missä on piha ja vapaa sisäänpääsy taloon.
Talossa asuvat neljä koira ja kaksi kissa. Poika on kaikkien kanssa ystävä, kissojen kanssa nukkui sylikkäin ja koirien kanssa leikkii, juoksee ja härnää heitä. Ruoka ei vahtii ihmiseltä, koirilta joskus.
Nyt on kesä ja siksi poika on koko aika pihalla. Michel on luottavainen ja lempeä poika. Me toivomme, että se sai pian hyvää ja rakastava koti. Ehkä omakotitalo olisi parempi paikka pojalle, kun kerrostalo.

T: +7-(950)-035-57-89 Stray-petersburg@yandex.ru

345-3. Silva - R
(Päiväys ad: 11.04.2011)
Arvioitu syntymäaika: 20.08.2010
Säkäkorkeus: 60 cm
Paino: 18 kg

Rokotettu ja sterilisoitu.
Silva on Gerdin, Umkan ja Fantan sisar.
Silva löydettiin kadulta yhdessä sisarustensa kanssa, kun he olivat hyvin pieniä.
Tällä hetkellä Silva asuu väliaikaisessa kodissa kaupungin ulkopuolella. Samassa asutuksessa asuu myös muita koiria ja kissoja.
Silva on hieman arka ja ujo tyttö. Tulee toimeen muiden koirien kanssa hyvin, ja kissat Silva jättää rauhaan.
Silva osaa olla helposti huomaamaton käyttäytymisellään. Silva ei ole ollenkaan aggressiivinen tyttö. Silva on oiva perheenlisäys jokaiseen perheeseen, oli sitten perheessä lapsia tai muita koiria, Silva tulee sopimaan hyvin joukkoon.

28.04.2011:

Old photos:

T: +7-(950)-035-57-89 Stray-petersburg@yandex.ru

[Takaisin]