Lokakuu 2012 - Kodin saaneet koirat :)

[Takaisin]
510. Daimond-Danja
(Päiväys ad: 19.02.2012)
Arvioitu syntymäaika: 01.06.2011
Säkäkorkeus: 60 cm
Paino: 25 kg

Rokotettu, sirutettu.

Asuu nyt kerrostaloasunnossa kahden tanskandoggiuroksen kanssa. Toinen on kahdeksankuinen ja toinen viisi vuotias. Leikkii hyvin molempien kanssa. Kunnioittaa vanhempaa ja antaa sen jopa mennä omaan ruokakuppiin. Nuoremmalle saattaa murahtaa, jos yrittää tunkea Daimondin kuppiin. Ei kuitenkaan dominoi. Ei tiedetä suhtautumista kissoihin. Asui kaksi kuukautta sijaisperheessä, jossa oli kaksivuotias lapsi. Saattoi napata lapsen kädestä esim. keksi, mutta jos komennettiin lopettamaan, totteli heti.

Kun kotiin tulee vieraita, niin toivottaa heidät iloisesti tervetulleiksi. Pyytää rapsuttamaan ja silittämään. Usein menee makaamaan vieraan lähelle. Kun kaikki ovat kotona nukkuu. Joskus leikkii nuoremman dogin kanssa vetoleikkejä. Leikkii myös leluilla ja järsii luita. Kerran löysin järsityn kirjan, joka oli ollut alimmalla hyllyllä. Jos ei meinaa pystyä pidättämään, niin käydään kolme kertaa päivässä lenkillä. Pyytää itse ulos. Pystyy pidättämään jo 8-9 tuntia. Puistoon asti kävelemme remmissä tanskandogien kanssa. Kulkee nätisti vierellä, joskus saattaa pyrkiä edelle, mutta ei vedä. Ulkoilee puistossa ilman hihnaa.

Tulee luokse komennosta venäjäksi "tänne". Joskus saattaa kestää 1-2 minuuttia, mutta tulee aina kutsuessa. Komentoa ei/irti ei kuuntele niin hyvin. Joskus voi irrottaa nappaamansa roskan, joskus saattaa syödä sen. Ymmärtää sanoja ja joitain eleitä. Ymmärtää koska ulkoilu loppuu komennosta "hihnaan" venäjäksi. Tulee silloin heti. Ulkoilemme yleensä pimeään aikaan puistossa. Siihen aikaan saattaa kytätä vieraita ihmisiä ja joskus haukkua heille. On pimeällä tarkkaavaisempi. Päivällä ei kiinnitä huomiota kenenkään. Lapsiin ei kiinnitä huomiota edes pimeällä.

Kaikkiin koiriin suhtautuu ystävällisesti: juosten heidän luo ja leikkien. Silloin ei kuuntele komentoja. Joidenkin minuuttien kuluttua tulee itse luokse. Leikkii muiden koirien kanssa juoksuleikkejä. Lähtee hakemaan keppejä tai palloja heittäessä, mutta ei tuo niitä takaisin.

Danja on todella kiinnostunut ihmisestä. Rakastaa oppia uusia komentoja, on todella lempeä. Sopii hyvin aktiiviseen perheeseen. On vaikuttanut sopivalta agilityn harrastamiseen. Syö kuivaruokaa, Eukanubaa, veteen turvotettuna. Tulee pahoinvoivaksi autossa, saattaa oksentaa.

Kuulumisia 18.09.2012:

Daimond on kasvanut n.60 cm korkeaksi,paino 25 kg.
Kesän Daimond oli latviassa,itämeren rannalla, hoitajan ja kahden ison doggikoiran kanssa.
Daimond oppi kesän aikana rakastamaan uimista. Ajoi rannalla ja vedessä takaa sorsia,ja oli kova työ saada Daimond takaisin lintujen perästä.
Haisteli siilejäkin,mutta antaa muuten olla niiden rauhassa viisauttaan.
Kasvaessaan oppinut tottelemaan ihmisä paremmin.
Oppinut olemaan syömättä ulkona asiaankuulumatonta. Syö muroja royal canin,mutta syö joskus säästeliäästi ei siis ole ahmatti.
Ei ole steriloitu(voidaan tehdä tarvittaessa).
Autossa voi voida pahoin.Ei pelkää autossa olemista.
Kotona voi vähän pureksia paikkoja.
Daimonista on video kesän riennoista latviassa.

Video (08.2012): http://www.youtube.com/watch?v=2srMSoJ3wQo&feature=player_embedded, http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=PmpPrDxiVPU, http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=HZm1HKxPpJU

Forum: http://stray-petersburg.forum2x2.ru/t340-topic

T: +7-(950)-035-57-89 Stray-petersburg@yandex.ru

254. Asta
(Päiväys ad: 03.05.2010)
Arvioitu syntymäaika: 02.2010
Säkäkorkeus: 38 cm

Asta on tyttö. Syntynyt 02.2010. Korkeus 38 cm, paino 10 kg. Rokotettu ja sirutettu.
Asta tuli jostain itse aidatulle alueelle maaseudulla. Alueella oli asunto ja talon isäntä antoi tilapäisen kodin ja muonan Astalle.
Asta on vielä pentumaisen virkeä ja leikkisä,talossa oli jo ennestään kaksi koiraa joiden kanssa voi temmeltää. Tarpeiden tekokin ulos on jo hyvällä mallilla,koska ulos on mahdollista päästä usein, onhan pihapiiri aidattu.
Asta on tottelevainen ja oppivainen karvakuonon alku joka syö koti sekä valmisruokaa.
Asta etsii pysyvää kotia jossa voisi tuottaa iloa ja saada vastineeksi koiramaisen kodin.

Forum: http://stray-petersburg.forum2x2.ru/t119-topic

New photos (12.06.2011):

Old photos:

rumludmila@rambler.ru
T: +7-(950)-035-57-89 Stray-petersburg@yandex.ru

492. Dulsineja-Felina
(Päiväys ad: 27.01.2012)
Arvioitu syntymäaika: 10.01.2010
Säkäkorkeus: 57 cm
Paino: 20 kg

Sterilisoitu, rokotettu, sirutettu.

Dusja on oikein iloinen ja kiltti neitokainen. Rakastaa kaikkia: ihmisiä, lapsia, koiria ja kissoja. Aktiivinen, liikunnallinen, mutta kaikessa kuuntelee ihmistä. Saattaa vetää hieman, tullessaan kiinnostuneeksi esim. toisesta koirasta. Tulee toimeen ulkona toisten koirien ja ihmisten kanssa, niin miesten kuin naisten. Hänellä on todella iloinen luonne. Hän on tunteellinen tyttö ja tarvitsee huomiota. Dusja rakastaa todella paljon lapsia ja heidän kanssa leikkimistä. Erityisesti liikunnalliset leikit ovat hänen mieleen.

Saattaa pissiä sisälle ja järsiä jotain kauan yksin ollessaan. Oli täysin terve kahdeksan kuukautiseksi. Ennen vuoden ja kolmen kuukauden ikää hänelle tuli demodikoosi, joka on sikaripunkin aiheuttama ihosairaus. Dusja tervehty siitä täysin huhtikuussa 2011 käytyään kaupungin yhdellä parhaista spesialisteista. Huhtikuun lopussa oli viimeinen kontrollikäynti, jossa raaputustestillä todettiin ettei sikaripunkkia enää ollut. Eläinlääkärin mielestä kontrollikäyntejä ei tarvittu enää ja nyt tyttö on täysin terve.

Forum: http://stray-petersburg.forum2x2.ru/t265-topic

T: +7-(950)-035-57-89 Stray-petersburg@yandex.ru

517. Vili-Vera
(Päiväys ad: 23.02.2012)
Arvioitu syntymäaika: 06.2011
Säkäkorkeus: 59 cm
Paino: 25 kg

Rokotettu, sirutettu.
16.05 Vili-Koiralle tehtiin sterilointi.
Vili on nyt 59 cm korkea, painoa on 25 kg.
Vili on rauhallinen ja ystävällinen kaikille eläville. Vilille on parasta elämää leikkiminen koirien ja ihmisten kanssa kokoon tai ikään katsomatta. Vili on oppivainen ja kuuliainen, voi olla vapaana, kulkee hyvin hihnassa. Vili ei ole haukkuherkkä, kulkee autossa hyvin, on sisäsiisti.
Ruoka maistuu, murot ja kotiruoka.
Vili on harmiton, ilontuojana korvaamaton.


Forum: http://stray-petersburg.forum2x2.ru/t343-topic

T: +7-(950)-035-57-89 Stray-petersburg@yandex.ru

357. Kostik-R
(Päiväys ad: 03.05.2011)
Arvioitu syntymäaika: 01.2009
Säkäkorkeus: 65 cm
Paino: 35 kg

Ikä - 2 vuotta, korkeus 65 cm, paino 35 kg. Rokotettu, kastroitu, mikrosirutettu.
Kostik löydettiin ja otettiin huostaan kadulta loukkaantuneen etu tassun kanssa (luultavasti oli jäänyt auton alle). Valitettavasti tassu jouduttiin amputoimaan. Tällä hetkellä Kostik asuu yksityisessä koira tarhassa. Kostik on iloinen ystävällinen nuori poika. Luottaa kaikkiin ihmisiin 100%, kaikkien koirien kanssa tulee loistavasti toimeen. On opetettu kulkemaan hihnassa. Ei pelkää oleskella kaupungissa, eikä myöskään pelkää autoja. Matkii usein muiden koirien käytöstä esim. jos vieressä olevien koirien vatsoja rapsutetaan, Kostik menee mahalleen jotta senkin vatsaa rarpsutettaisiin.
Tykkää laittaa tassunsa ihmisen olkapäälle, jos kyseinen henkilö on kyyristynyt. Jos kukaan ei huomioi Kostikia niin se alkaa vihellellä aivan kuin ihmiset viheltävät.
Vaikka Kostik onkin invalidi, silti se pitää juoksemisesta ja leikkimisestä todella paljon. Kostik toivoo todella paljon että joku kiinnostuisi siitä niin paljon että olisi valmis antamaan sille ihka oikean kodin loppu iäkseen.

T: +7-(950)-035-57-89 Stray-petersburg@yandex.ru

300 (1). Nika - Baltik
(Päiväys ad: 02.11.2010)
Arvioitu syntymäaika: 03.2009
Säkäkorkeus: 48 cm

Syntynyt maaliskuussa 2009, säkä 48 cm, rokotettu, sirutettu ja leikattu. Nika ja hänen sisär Grucha talven alussa jätettiin metsään, lähellä hiekka ja kivilouhosta.
Louhosta kukaan ei vahdi,eikä siellä asu ihmisiä, ainoastaan joskus autot hakevat sieltä hiekkaa.
Juuri kuljettajat kertoivat, että joku toi pennut ilmeisesti kesämökiltä sinne ja selitys oli "että sääli tappaa pennut".
Kuljettajat rakensivat pienen kopin pennuille. Mutta tytöt kasvoivat ja kohta eivät mahtuneet koppiin.
Kun tultiin hakemaan pentuja he eivät enää mahtuvat kopin sisälle.Pennut saatiin helposti makupalojen avulla hyppimmään suoraan autoon. Nyt Nika ja Grucha on kasvanut ja heistä tuli kauniit, pörröiset, lempeät kaunottaret. Kun tullaan ruokkimaan heitä, he haluavat ensin rapsutusta ja hellyttää ja vasta sitten suostuvat syömään ja sama ruokailun jälkeen koko ajan vaativat rapsutusta. Tytöt ovat sisäsiistejä, hihnassa osaavat kulkea, vaikka saavatkin vapaasti kulkea omakotitalon oihalla.
Tytöt ovat joka suhteissä erinomaisia koiria.

T: +7-(950)-035-57-89 Stray-petersburg@yandex.ru

419-2. Manja-Baltik
(Päiväys ad: 03.09.2011)
Arvioitu syntymäaika: 01.2011
Säkäkorkeus: 47 cm
Paino: kg

Sirutettu, rokotettu.
Manjan äiti asuu iäkkään pariskunnan luona Pietarin laitamilla Pavlovskin kaupungissa ja pennuista ovat jäljellä vain Manja ja Miša. Lähellä asuva nainen otti pennut hoiviinsa. Nyt Manja ja Miša-veli asuvat talossa, jossa on uloskäynti pihamaalle. Niiden lisäksi talossa asuu muitakin koiria ja kissoja.
Manja on erittäin kiltti tyttö mutta jos Miša ei ole paikalla, se pelkää vieraita ihmisiä. Manja leikkii koirien kanssa ja rakastaa veljeään vaikkakin dominoi sitä, Manja on kaksikon pomo.
Manja tarvitsee kärsivällisen omistajan, jolla on sille tarpeeksi aikaa.

Forum: http://stray-petersburg.forum2x2.ru/t73-topic

T: +7-(950)-035-57-89 Stray-petersburg@yandex.ru

[Takaisin]